Jyri Keräsen mielestä terveydenhoito on nähtävä investointina

Ajankohtaista

Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan toimintamenot vievät budjettista 45,1 prosenttia. Euroiksi muutettuna Tampereen kaupungin 1 724 miljoonan euron talousarviosta lautakunnan osuus on 777 miljoonaa euroa.

Tampereen kaupungin talouden sopeuttamisohjelma ei ole ”napeilla pelaamista”. Sosiaali- ja terveyslautakunnan eli sotelan jäsen Jyri Keränen tietää, että myös tällä puolella joudutaan säästämään. On kuitenkin asioita, joihin mies ei halua koskea.

– Säästöjä ei voida ottaa ennaltaehkäisystä, vaan sinne on päin vastoin panostettava lisää euroja. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon tarve on suuri ja tätä painetta voidaan helpottaa satsaamalla ennaltaehkäisyyn.

– Terveydenhoidossa on säästöjen sijaan ajateltava kymmenen vuoden päähän ja nähtävä sinne sijoitettu euro investointina tulevaisuuteen. Minä en tiedä sellaista turhuutta, josta voisimme säästää, Keränen sanoo.

Keräsen mukaan sosiaali- ja terveyspuolella tehtävät säästöt eivät oikeasti tarkoita säästämistä. Tässä vain siirretään maksuja. Asiat tulevat joka tapauksessa aina eteen. 

Entistä useampi huonokuntoinen vanhus asuu kotonaan, vaikka oikea paikka olisi jossain muualla. Keränen on arvioinut, että kymmenen prosenttia vanhuksista pitäisi olla muualla kuin kotihoidon piirissä. 20-30 prosenttia puolestaan hyötyisi selkeästi, jos he eivät asuisi kotonaan.

Keränen puhuu kierteestä, johon huonokuntoiset vanhukset ovat tahtomattaan joutuneet.

– Kierre tarkoittaa sitä, että kotihoidosta vanhus kiidätetään ambulanssilla Acutaan, sieltä osastolle ja myöhemmin takaisin kotihoitoon. Jonkin ajan kuluttua vanhus kulkee taas ambulanssilla saman reitin.

Kunnallisveroa pitäisi nostaa

Jyri Keränen on toistaiseksi niitä harvoja (ainoa?) demareita, joka ilmoittaa kannattavansa kunnallisveron korotusta.

– Korotuksen ei tarvitse olla suuri vaan sellainen, ettei meidän tarvitsisi mennä säästämään. Minä en ymmärrä, miksi Tampereella ei kunnallisveroa voisi nostaa. Sen sijaan on hyvin kurjaa, että joudumme leikkaamaan menoja, koska soteuudistuksen vuoksi veroa ei voi korottaa, Keränen sanoo.

10 vuotta vanhuspalvelussa lähihoitajana työskennellyt Keränen sanoo sote-uudistuksen menevän totaalisesti pieleen. Maakuntavaaleja ei Keräsen mielestä olisi syytä järjestää, koska kukaan ei ”edelleenkään tiedä mistään mitään”. Kaaos on suuri, koska näin isoa kunnallista palvelu ei pitäisi siirtää maakuntiin yhdellä kerralla.

– Olisi pitänyt siirtyä vähitellen toiminta kerralla esimerkiksi kymmenen vuoden aikajaksolla. Tässä mättää toteutus, Keränen sanoo.

Poliittinen vääntö vasta tulossa sotelaan

Kiistatta Tampereen tärkeimmän lautakunnan jäsenet ovat enemmän kuin ”paljon vartijoina”. Tähän saakka lautakuntatyö on Jyri Keräsen mukaan sujunut hyvin ja yksituumaisuus on ollut suurta; varsinaiselle ja perinteiselle politiikan tekemiselle ei ole ollut tarvetta.

Ei vielä, mutta jatkossa politiikka astuu voimallisesti esiin.

– Yksituumaisuus muuttunee monissa kohdin vahvaksi poliittiseksi väännöksi, kun ryhdymme puhumaan kunnallisveron korotustarpeesta sekä siitä, mistä säästetään ja mistä ei. Olemme keskustelleet paljon ja hyvässä hengessä. Osittain siksi, että apulaispormestari Johanna Loukaskorpi on johtanut hyvin kokouksia.

Keränen uskoo säilyttävänsä positiivisen kokemuksen lautakuntatyöstä, vaikka näkemyserot nousevatkin jatkossa esiin.

Teksti ja kuvat: Ismo Alhoniemi